Ihmisarvo?

Pääsin työni äärellä miettimään ihmisarvoa ja sen kokemista, kun työnantajani Sininauhaliitto järjesti meille kehittämispäivät. Alkusysäyksen antoi johtajamme Aarne Kiviniemen näyttämä video, Does Appearance Change How People Are Treated?

Toivon, että meistä jokainen on sitä mieltä, että ihmisarvo kuuluu ihan kaikille. Ihmisarvo on kuitenkin vahvasti subjektiivinen kokemus ja siksi olisi hyvä pysähtyä miettimään, miten me tahallisesti tai tahattomasti riistämme ihmisiltä kokemuksen omasta ihmisarvostaan. Jos et aluksi katsonut videota, nyt se kannattaa katsoa, sillä siinä näkyy, kuinka helposti voimme mitätöidä toisen ihmisen.

Kuinka moni ihminen nyky-Suomessa hukkaa oman kokemuksen arvokkuudestaan kaiken kiireen, byrokratian ja kohtaamattomuuden takia? Jos autetuksi tuleminen alkaa yhä useammin siitä, että arvioidaan, onko autettava "avun arvoinen", kuka loppujen lopuksi on riittävän arvokas? Miten ihmiset kykenevät olemaan aktiivisia ja auttamaan itseään, jos heille syntyy vahva kokemus siitä, etteivät he ole minkään arvoisia?

Tutkimuspäällikkömme Pekka Lund esitti myös huomion siitä, että meillä on olemassa kansanosa, jolla ei ole koskaan ollut minkäänlaista kokemusta siitä, että he ovat arvokkaita. Miten näiden ihmisten kanssa pitäisi työskennellä? Kuinka voidaan auttaa ihmistä näkemään oma arvonsa, vai onko se edes mahdollista?

Kun teemme työtä lähtien kaikkien ihmisarvon kunnioittamisesta, mitä se käytännössä tarkoittaa tekoina? Millaisia ovat arjen ihmisarvoteot? Millä lailla toimimme niin, että tuemme ihmisten kokemusta siitä, että heillä on ihmisarvo?

Kuka olen? Mihin kuulun?

Moni/multikulttuurisuus on ollut paljon esillä viime aikoina. Päätin sivuta aihetta, kun sivusilmällä huomasin puhetta siitä, että multikulttuurisuus on epäonnistunut monessa Euroopan maassa, koska ihmiset eivät suostu luopumaan identiteetistään tai heidän identiteettiään tuetaan liikaa. Tähän liittyy sanonta "maassa maan tavalla". Hieman tekopyhää on se, että kun puhumme monikulttuurisuudesta tai maahanmuuttajista, emme toki yleensä tarkoita kaikkia maahanmuuttajia, vain pakolaisia, turvapaikan hakijoita, paremman elintason perässä tulleita, ei länsimaalaisia ihmisiä.

Kuuntelin Hanna Arendtin esseen We refugees , jossa hän peilaa omaa ja muiden juutalaisten kokemuksia pakolaisuudesta toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Kannattaa uhrata hetki esseen kuuntelemiselle.

Identiteetti on meille kaikille tärkeä asia. Useimmiten emme edes ajattele sitä, se muokkautuu elämän varrella. Maahanmuuttajista varsinkin pakolaiset törmäävät siihen, että heidän on  pakko jollain lailla muokata identiteettiään uudenlaiseksi. Kun joudut jättämään kotisi, sukusi, ystäväsi, omaisuutesi ja myös oman historiasi ja jaetut muistot taaksesi, kuka oikein olet? Mihin kuulut?

Ehkä ongelma ei olekaan se, että Suomeen turvaan tulleet pitävät liian tiukasti identiteetistään kiinni. Ihmiset ovat pääsääntöisesti hyvin sopeutuvaisia, sillä selviydymme tiukoissakin tilanteissa. Kuinka monet Suomeen tulevat yrittävät nimenomaan parhaansa mukaan sopeutua, tulla suomalaisiksi? Kun kaiken sen stressin keskellä, mitä muuttaminen yleensä ihan maailman toiselle laidalle aiheuttaa, yrität opetella suomenkieltä, sopeutua ihan uudenlaiseen elämään, muuttua suomalaiseksi ja silti törmäät siihen, että sinun käsketään mennä takaisin sinne, mistä tulitkin, on enemmän ihmeellistä, että ihmiset jatkavat yrittämistä. Puhumattakaan heistä, jotka ovat syntyneet Suomessa, eivätkä tiedä muuta kotimaata kuin Suomen, kuinka loukkaavaa voi olla se, että aina kysytään "mistä olet kotoisin"?

Ääriliikkeet syntyvät usein epäkohdista, epäoikeudenmukaisuuden kokemuksista. Ääriliikkeisiin on helppo värvätä ihmisiä, jotka eivät oikein tiedä keitä ovat ja mihin kuuluvat. Eikä tämä ilmiö rajoitu vain maahanmuuttajiin, esimerkiksi koulussa pitkään kiusaamisen kohteeksi joutuvat saattavat toimia aivan samalla lailla. Jatkuvasti toistuva hylkäämisen kokemus synnyttää pahimmillaan vihaa ja väkivaltaa. Varsinkin, kun mitään mitä teet, ei saa muita hyväksymään sinua joukkoonsa.

Voin toki olla aivan väärässäkin. Silti me "kantaväestö" voisimme hieman tutkiskella omia asenteitamme, omia tapojamme kohdata ihmisiä, omia vaatimuksiamme siitä, millaisia Suomeen tulevien pitäisi olla. Tutustutaan erilaisiin ihmisiin, kuunnellaan heitä. Opitaan toisiltamme.

Kuka olet? Mihin kuulut?