Auta niin paljon, että sattuu.

Edellisen työpaikkani pihassa oli usein apua tarvitsevia ihmisiä - lähinnä miehiä. Elämän kolhimat miehet tarvitsivat useimmiten apua ylösnousemisessa. Katsoin usein työhuoneeni ikkunasta, eikö kukaan mene auttamaan välittämiseen erikoistuneessa laitoksessa. Onko kiire tärkeämpää kuin avunantaminen? Vai autanko mieluimmin niitä, joita on helpompi auttaa.

Maassa makaava ihminen ei ole välttämättä humalassa, ja humalainenkin tarvitsee apua. Avun antaminen kasvottomalle, tuntemattomalle on helpompaa etenkin, jos sen voi tehdä tilinsiirtona.

Avunantamisessa ensimmäiset minuutit voivat olla hyvin ratkaisevia, jotta loukkaantunut, sairauskohtauksen saanut tai muuten vain avuntarpeeseen joutunut ihminen välttyisi vakavimmilta seurauksilta. Usein auttaa parhaiten se, joka malttaa pysähtyä, kuunnella ja rauhoittaa tilannetta (harkintaa tarvitaan myös loukkaantuneita auttaessa). Suurissa vastoinkäymisissä ihminen tarvitsee eniten kuuntelijaa. Kun saa kertoa hätänsä, se alkaa jäsentyä omissa ajatuksissa ja avuntarvitsija löytää siinä avun.

Auttamatta jättäminen on yleistynyt. Välinpitämättömyyttä selitetään sillä, että ei jääty paikalle katsomaan kuinka kävi, koska ei kuitenkaan olisi osattu auttaa. Usein auttamista saatetaan pelätä. Usein auttaja auttaa myös itseään. Tee uudenvuodenlupaus;  "Autan lähimmäistä". Kiireessä ei ole helppo antaa aikaa, mutta usein se tekee meidät onnelliseksi.

Kukkahattutäti ihmisarvoministeriöstä, Jaana

Kukkahattutädeistä on tullut tärkeitä - kiitos HS!

Vieraskynä: Arjen ihmeitä

Kaunein palaute, jonka olen koskaan saanut, on tämä: erästä ryhmää aloitettaessa ryhmäläisiltä kysyttiin, miksi he ovat tulleet ryhmään. Yksi ryhmäläinen totesi olevansa ryhmässä, koska ”Kaisalla on jotakin suunnitelmia” hänen varalleen. Ymmärsin palautteen tarkoittavan suurin piirtein että koska ”Kaisa uskoo minuun”.

Se piti paikkansa. Olin alkanut uskoa häneen, vaikka alun perin en uskonut. No, sehän oli minun vikani ja ongelmani, ei hänen. Minä en osannut uskoa niin paljon kuin olisi kuulunut ja hän olisi ansainnut. Kuultuani nämä hänen sanansa, olen alkanut uskoa yhä enemmän ja yhä uudestaan hän on lyönyt minut ällikällä.

Me molemmat olemme yltäneet yhä parempaan, hän omassa elämässään ja minä suhteessa häneen, koska olemme saaneet myönteistä palautetta. Hän siinä kautta, että uskon hänen kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa, ja minä suhteessa häneen, koska hän on vahvistanut minua viestittämällä: kyllä, sinä osaat auttaa minua eteenpäin, minä kasvan sinun seurassasi.

Tämän yhden ihmissuhteen takia on kannattanut tehdä työtä vuosia koska hänestä kasvaa päivä päivältä voimakkaampi toivon lähde ihmisille ympärillään.

Jo Harry Potter –kirjat ovat opettaneet meille, niillekin jotka eivät Raamattua lue, mikä on suurin voima maailmassa. Ja se, joka ei tartu kaunokirjallisuuteen voi lukea samaa vähän eri muodossa pedagogiikan uusista löydöksistä. Rakkaus. Tai voi sanoa, että toisen kunnioittaminen. Tai luottamuksen rakentaminen. Tai myönteinen palaute, miten vain haluat sitä nimittää. Joka tapauksessa kyse on hyvistä sanoista ja teoista, tilan ja vapauden antamisesta toiselle omana itsenään.

Olen täysin hämmentynyt tämän voiman mahtavuudesta. Aikuisten lisäksi olen kokenut samaa lasten kanssa. Lapsi, jonka kanssa olen täysin neuvoton, epätoivoinen ja voimaton, asettuu kauniisti aloilleen ja suostuu olemaan noin riittävän tottelevainen (liikahan olisi sairasta) kun olen keksinyt hellitellä häntä ja sanoa jotakin kaunista kun siihen vähänkin ilmenee aihetta. Sellaiset kokemukset huimaavat ja saavat kyyneleet silmiin.

En epäile hetkeäkään etteivätkö maamme perusturvan ongelmat olisi ratkaistavissa ja etteivätkö ne olisi jotenkin ratkaistavissa jopa niillä pienillä resursseilla, joita on käytettävissä. Se vain vaatii tämän suurimman, ilmaisen voiman käyttöönottoa. Sitä, että eri toimijat sosiaalityön kentällä alkaisivat luottaa toisiinsa ja ansaita toistensa luottamusta pyrkimällä kaikki samaan päämäärään, siihen että ihminen itse löytäisi tavoitteen ja merkityksen elämälleen, jonka saavuttamisessa eri toimijat häntä yksissä tuumin tukisivat toisiaan kannustaen, ymmärtäen ja sietäen.

Olen lukenut hyvän neuvon, jonka mukaan (maailmanparantajalle)on tärkeää rakastaa enemmän hyvää kuin vihata pahaa. Se on vaikeaa kun vihattavaakin riittää ihan työksi asti. Liian kauan kiltteyttä ja yksinkertaisia, hyviä tekoja on pidetty naiivina, mitättömänä puuhasteluna. Mutta ongelmien vyöryessä päälle, vääryyden lisääntyessä ja omien voimien valuessa hiekkaan ei muuta jää jäljelle.

Ensimmäinen askel voisi olla vaikkapa sosiaalityön asiakkaan täyden ihmisyyden myöntäminen, toimiminen häntä kohtaan niin kuin itse toivoisi itseään kohdeltavan hänen asemassaan.

”You, you may say I’m a dreamer, but I’m not the only one. I hope some day you’ll join us”…

                                                                                                                                                                              Kaisa Mäkelä-Tulander

Numeroiden vankeina?

Olen pitkään pyöritellyt ajatusta myötätunnosta ja demokratiasta. Langan pää on ollut olemassa, mutten ole saanut siitä sellaista otetta, että olisin saanut ajatukseni tekstiksi asti. Viikonloppuna Talentian viestintäkoulutuksessa jäin miettimään ajatusta siitä, että meidän pitää pystyä esittämään työmme ja sen hyödyt numeromuodossa, jotta olisimme uskottavia ja jotta meitä kuunneltaisiin. Ensikuulemalla olin sitä mieltä, että ajatus on ihan asiallinen ja näin pitää toimia. Mutta sitten alkoi epäilys hiipiä mieleen, kannattaako kaikki asiat todella kääntää ensisijaisesti luvuiksi ja numeroiksi?

Väitän, että esimerkiksi sosiaalialalla työskenteleville kokemuksen kautta merkityksellisin syntyvä asia on ymmärrys niiden ihmisten elämästä ja haasteista, joita työssämme yritämme tukea ja auttaa. Nämä elämäntarinat ovat joilta osin samanlaisia, mutta ei löydy kahta piirulleen samaa tarinaa. Kun yhteiskunta jatkuvasti muuttuu, ainoa keino luoda tässä ja nyt olevaan yhteiskuntaa tehokkaita ja järkeviä tapoja tukea ja auttaa, on kuunnella ihmisten kokemuksia ja tuoda niitä näkyviksi.

Ymmärrys elämästä ja sen vaikeuksista tai hienoudesta ei synny vain numeroiden kautta. Se syntyy elävistä tarinoista, erilaisista niin epäonnistumisen kuin onnistumisenkin tarinoista. Tarinoista, joissa kerrotaan menetyksistä, suruista, voimattomuudesta, mutta myös merkityksellisyydestä, johonkin kuulumisen tunteesta, kuulluksi tulemisesta. Myötätunto syntyy tarinoista.

Ilman myötätuntoa toisia kohtaan, emme kykene asettumaan muiden asemaan. Ilman myötätuntoa muut ihmiset ovat meille vain joukko kasvottomia ihmisiä. Jos emme kuule ihmisten omia tarinoita, ymmärryksen asemesta syntyy usein stereotypioita, kertomuksia niistä muista. Työttömien tai pakolaisten lukumäärä ei kerro mitään siitä, millaisia he ovat ihmisinä, mitä haasteita heillä on elämässään tai millaista tukea he tarvitsisivat. Se ei myöskään kerro mitään heidän haaveistaan, ajatuksistaan tai siitä miten he ovat merkityksellinen osa yhteiskuntaamme.

Fiksu ihminen hyödyntää vahvuuksiaan. Siksi meidän, jotka työskentelemme ihmisten kanssa, pitäisi hyödyntään juuri ihmisten tarinoista syntynyttä kokemusta ja näkemystä. Me kykenemme auttamaan ihmisiä tuomaan kokemuksensa ja ajatuksensa näkyviksi. Me kykenemme auttamaan siinä, ettei ihmisistä tule vain numeroita, kasvotonta joukkoa. Me kykenemme murentamaan ennakkoluuloja ja stereotypioita. Me kykenemme herättämään myötätuntoa. Yhteistyössä niiden ihmisten kanssa, joita työssämme kohtaamme.

Kiinnittäisin itse huomiota siihen, millaisia tarinoita kerromme. Usein meille on inhimillistä kertoa ääripään kauhutarinoita ja niitä meille tuotetaan myös eri medioiden kautta. Sen sijaan tarinat ehkä kannattaisi kertoa siitä kohdasta, jolloin "normaali ja tavallinen" elämä lähti kohti epävarmuutta ja ongelmia. Tarinan voisi siis kertoa siitä kohdasta, jossa jokainen meistä voisi vielä ajatella: "tuo voisi tapahtua minullekin". Toki näitä tarinoita kannattaa vahvistaa niillä parjaamillani luvuilla, mutta niin, että numerot ovat sivuosassa.

Tämä kukkahattutäti on huolestunut maailmasta, jossa kaikki käännetään numeroiksi. Meillä on esimerkkejä siitä, miten ihmisten numeroiksi muuttaminen voi johtaa lopulta ihmisarvon menettämiseen.

Millaisia myötätuntoa ja ajatuksia herättäviä kertomuksia sinä voisit kertoa?