Sananen sanoista

Tämän päivän epistola koskee sanoja. Sanoja, jotka muokkaavat maailmaamme, mielikuviamme ja asenteitamme. Sanoilla on suuri valta ja aina silloin tällöin kannattaisi pysähtyä miettimään, millaisia sanoja käytämme ja mitä käyttämämme sanat meille merkitsevät. Vielä tärkeämpää on miettiä yhdessä, käytämmekö samoja sanoja samassa merkityksessä. Pahimmillaan käytämme samoja sanoja ja tarkoitamme aivan eri asioita.

Ensimmäinen sanani on ymmärtäminen. Sosiaalipuolella tuntuu välillä vallitsevan käsitys, että jos yritän ymmärtää toista ihmistä, hyväksyn myös kaiken mitä hän tekee. Itse en näe asiaa näin. Voin tehdä parhaani ymmärtääkseni ihmistä, hänen taustaansa, sitä, mistä hänen ajattelunsa ja toimintatapansa rakentuu. Jotta minulla on edes mahdollisuus tähän, minun pitää kyetä kuuntelemaan häntä ja minun pitää arvostaa häntä ihmisenä. Sen sijaan minun ei tarvitse hyväksyä hänen tekojaan. Puhun nyt teoista, jotka aiheuttavat vaaraa tai haittaa hänelle itselleen tai hänen läheisilleen. Ihmisarvoiseen kohteluun kuuluu tällaisten asioiden nostaminen keskustelun aiheeksi. Ihmisten pitää myös antaa kokea häpeää silloin, kun he eivät ole toimineet oikein. Häpeä on inhimillinen tunne, joka parhaimmillaan saa aikaan sen, että samaa häpeällistä tekoa ei tehdä enää uudelleen. Ymmärtäminen ei siis mielestäni ole pumpuliin käärimistä, vaan se on väline, jolla tuetaan ihmisiä ottamaan vastuu omista teoistaan ja elämästään.

Toinen sanani tälle päivälle on heikko. Autamme heikompia, olemme heikompien puolella. Periaatteessa hieno asia, mutta eikö jokainen meistä ole heikko joskus? Sama ihminen voi olla vahva ja heikko samanaikaisesti, eri asioissa. Olemme heikkoja suhteessa johonkin tilanteeseen tai ihmiseen, mutta onko se persoonallisuutemme piirre? Lähtökohtaisesti palvelujen ja avun tarjoaminen heikoille on leimaavaa ja asenteellista. Heikommassa asemassa oleva on ehkä määrite, jonka jotenkin hyväksyn. Mutta miksi emme voisi puhua vain tuen tarpeessa olevista kanssakansalaisista? Samalla voisimme ehkä useammin lähteä siitä, että tuettaisiin ihmisten vahvuuksia ja omia selviytymistaitoja sen sijaan, että autamme heikkoja. Jos uskallamme irrottaa ajattelumme siitä, että on olemassa heikompia lenkkejä, ehkä juuri nämä henkilöt voivat tarjota meille yllättävimmät näkökulmat elämään ja elämässä selviämiseen.

Tiistainiuho Katri :-)

Rajojen ylityksiä - usein kiellettyä joskus salaa sallittua...

Elävästä elämästä

Kuuntelin Kalle Isokalliota perjantaiaamuna. Hän on viisas mies. Sosiaaliturvasta on tehty rakenteellisesti niin mahdoton, että se on jo este työllistymiselle. Minä olen lapsen lukenut hölmöläisten tarinoita ja niissä oli samankaltainen teema kuin nykyisessä toimeentuloturvassa. Se on kuin hölmöläisen peitonpidennys, toisesta päästä lyhennetään kun toiseen päähän jatketaan. Sosiaaliturvalle on käynyt samoin.  Kaikki sen tietävät - kukaan ei ole tehnyt mitään.

Hankalaksi on  tehty myös rajojen ylitykset. Muistan tuolta menneestä erään sosiaalityöntekijän, joka pirautti asiakkaastaan seurakunnan diakoniatyöntekijälle. Asiakas oli hyvin nuori henkilö ja hänen puolisolleen oli sattunut vakava tapaturma.  Sosiaalityöntekijän pyyntö kuului: "Mitä sinä voisit tehdä?" Diakoniatyöntekijä vastasi: "En juuri mitään." Diakoniatyöntekijä meni lähetyspiiriin, joka oli keräämässä varoja lähetyskohteeseen. Hän kertoi siellä lähimmäisen olevan hädästä ja sanoi, että joskus on tärkeämpää auttaa sitä ihmistä, joka on lähellä kuin sitä joka on kaukana. Piiri päätti lahjoittaa kolehdin asiakkaalle.

Tähän tarinaan vielä liittyi henkilö, joka tiesi perheen hädästä ja halusi lahjoittaa nimettömänä vähän rahaa. Hän oli samoihin aikoihin liikkeessä ja otti yhteyttä diakoniatyöntekijään. Sosiaalityöntekijä sanoi diakoniatyöntekijälle, ettei rahoja voi laittaa tilille, koska siitä ei ole mitään hyötyä hädässä. Hän joutuisi leikkaamaan saman verran toimeentulotukea, kun lahjoitusvarat olivat. Harkinnavaraiseen ei ollut varoja varattuna kunnassa. Diakoniatyöntekijä joutui työntämään taskuunsa avustusrahat. Hän pyysi työtoveriaan avustuskeikalle todistamaan, että lahjoitusrahat menivät sille kenelle ne oli lahjoitettu. Inhimillinen hätä ei aina ole avustuskohde ja liian ankarat "normit" eivät oikeasti helpota ketään. Apu oli siinä kohden tarpeen. Se lisäsi voimavaroja ja jaksamista perheessä.

 Kummatkin virkamiehet ovat eläkeellä ja tekivät varmasti omantuntonsa mukaan. Inhimillisyys ei saisi olla rikollista ja salattavaa, eikä asiakas saisi joutua maksamaan liian kovaa hintaa.  Ehdotan, että päätöksentekijät tutustuvat "hölmöläistarinoihin" ja ottavat niistä oppia. Sadut ovat olleet kautta vuosituhansien opettaneet eettistä käyttäytymistä ja ongelmanratkaisutaitoja.

Muistinvirkistykseksi hölmöläistarinat löytyvät täältä:
http://kilplased.ee/fi/holmolaissadut

 

Kukkahattutäti Jaana

Hyvinvointia vai biovaltaa

Elämme yhteiskunnassa, jossa ihmisen tarkoitus on olla tuottava. Tuottavuus alkaa yksilön kohdalla aikuisuuden saavuttaessamme. Tarkoitus on alkaa tuottaa viimeistään 25 vuotiaana. Tehokkainta tuottavuus on, kun tuotetaan lisää veronmaksajia ja tehdään töitä. Tämä ei aina onnistu, kun nuoruus on usein etsikkoaikaa. Viittaan tarkoituksellisesti uskonnollisella termillä, koska tämä puhe on saavuttanut uskonnollisen puheen paatoksen. Nuoret on pelastettava tuottaviksi keinolla millä hyvänsä ja lyhennettävä opiskeluaikaa ja  elämän tärkeintä vaihetta - kasvua aikuiseksi. Tätä perustellaan hyvinvointiyhteiskunnalla, joka huolehtii kaikista. Nuori tarvitsee turvallisuutta ja kestäviä ihmissuhteita ja toisaalta nuori tarvitsee kehityäkseen vastuulliseksi aikuiseksi myös hallittuja kokemuksia. Meillä jo alakoulussa lapsi oppii tietämään mitä hän ei osaa. Minusta emme elä hyvinvointiyhteiskunnassa vaan elämme tolkuttomassa kontrolliyhteiskunnassa.

Olen ollut aina ihastunut Foucaultin käsitteeseen kuri- ja kontrolliyhteiskunnasta. Se kuvaa kiehtovasti valtaa, joka valvoo yksilöä sisältä, aivoja, ajatuksia jopa ruumista. Vallankäytön välineenä on myös sosiaalihuolto, työvoimapolitiikka ja kaikki se mitä nykyisin miellämme ennaltaehkäiseväksi hyvinvointityöksi. Siihen sisältyy valtaisa määrä erilaisia viestintäketjuja, joita hoitavat erilaiset kontrolloijat. Yhteiskunnallinen osattomuus on kontrolloitua ja valvottua. Tavallisesta ihmisen elämästä on tullut vallankohde. Täydellinen valta toteutuu elämän haltuunotolla. Minusta esimerkiksi työttömän ilmoituskaavake on vallanhaltuunoton väline. Se tunkee pään sisälle; Olet yhteiskunnallisesti kelvoton, olet työtön, yhteiskunta valvoo voimakkaalla kontrollilla päänsisältöäsi.

Ajankäyttö työssä on myös tiukasti valvottua. Sitä palkitaan kahvitauoilla ja erilaisilla henkilökohtaisilla bonuksilla. Bonukset ovat tulleet yksityistämisen myötä myös sosiaalialalle. Kannustimena sosiaalityöntekijälle on säästää sektorirahoistaan 10 prosenttia, joka oikeuttaa hänelle henkilökohtaisen palkanlisän. Menetelmä antaa vallantunteen ja kurjistaa kurjan asemaa. Kontrolliyhteiskunnassa työ on enemmän postfordilaista tuotantoa, joka tuottaa tietoa ja elämyksiä entisten hyödykkeiden sijalla. Tuotanto ei ole sidottu aikaan, joten sitä ei säädellä kellokorteilla tai ansaituilla lomilla. Säätelymenetelmiksi on tullut saavuttevuus, referenssit ja erilaiset ansioluettelot. Usein olen kuullut puhuttavan rajattomista asiakkaista - kuka uskaltaisi puhua rajattomasta työstä.

Foucault on luonut biopolitiikka käsitteen, joka on kontrolliyhteiskunnan taustavaikuttaja. Biopolitiikka on syke, joka kuuluu kaikialla sosiaalipolitiikassa. Hyvinvointipolitiikka on valtion tapa yllä pitää terveyttä ja ahkeraa, tuottavaa työvoimaa tuotannon tarpeisiin. Nämä ohjaukselliset, kontroillavat voimat ovat terveydenhuolto, sosiaalihuolto ja tulopoliittiset sopimukset. Meidän ennaltaehkäisevä hyvinvointityömme ei tue kurjuuteen leimattuja muussa kuin palveluissa pysymisessä. Todellisia kannustimia ei haluta purkaa, koska kontrollia on jo hoitamassa valtava määrä kontrolloijia.

Ei kukkahattutäti näin  helpolla luovuta. Hän näkee kontrolliyhteiskunnan olemassaolon, eikä usko paljon kehuttuun ennaltaehkäisevään hyvinvointipolitiikkaan. Hän uskoo voimaantumiseen ja dialogiseen keskusteluun. Nyt sote-uudistuksen aikaan olisi hyvä keskustella laaja-alaisemmasta sosiaalityön muutoksesta, jolla pyrittäisiin purkamaan kontrollia kaikilta niiltä sektoreilta, jotka tekevät sosiaalialan kaltaisia töitä. Asiakkaiden syke tulisi kuuluvaksi ja kasvot näkyviksi.

Kukkahattutäti Jaana

Onnistumisen tutkiminen

Kuinka usein olet istunut alas ja kaikessa rauhassa miettinyt jotain onnistumistasi? Kuinka usein onnistumisien jälkeen ehdit rauhassa miettiä, mitkä tekijät auttoivat onnistumaan? Kun kohtaat uuden haasteen, tiedätkö mitkä vahvuutesi ovat? Osaatko soveltaa aikaisemmista onnistumisista oppimiasi asioita?

Veikkaan, että suurelle osalle meistä on helpompaa miettiä asioita, joissa koemme epäonnistuneemme. Todennäköisesti kykenet luettelemaan paljon asioita itsessäsi, jotka ovat aiheuttaneet ongelmia ja epäonnistumisia. Niin vapaa-ajalla kuin töissäkin käytämme kohtuullisen paljon aikaa virheiden ja epäonnistumisien ruotimiseen. Niin pitääkin toki tehdä, jotta olisi mahdollisuus oppia menneestä ja välttää SAMA virhe tulevaisuudessa- Mutta virheitä ja epäonnistumisia se ei poista kokonaan. Niitä tulee aina uusia. Se on asia, johon tässä maailmassa voi rauhassa luottaa.

Miksi onnistumisien tutkiminen olisi tärkeää? Ensinäkin siksi, että ihmisinä huomiomme kiinnittyy luotaisesti negatiiviseksi koettuihin asioihin. Muistaaksemme myös onnistumiset ja hyvät kohdat, meidän pitää harjoituttaa itsellemme kyky muistaa ne. Jokaisen elämästä löytyy onnistumisen kokemuksia, niiden muistamista vain pitäisi aktiivisesti vahvistaa. Onnistumisien tutkiminen toisi usein oman aktiivisen toiminnan näkyviin. Kuinka usein ajattelet, että onnistuminen oli vain onnenkantamoinen tai muiden kuin sinun aikaansaamaa?

Onnistumisien tutkiminen työpaikoilla taas edistää yhteisöllisyyttä ja samassa veneessä olemisen kokemusta. Lisäksi sillä olisi merkitystä tässä projektien ja muutosten luvatussa maailmassa. Väitän, että osa ihmisten muutosvastaisuudesta johtuu niistä kaikista aiemmista muutoksista ja projekteistä, joissa jo kaikki toimivakin on heitetty pesuveden mukana viemäriin. Onnistumisia tutkimalla pystyisimme määrittelemään, mitkä asiat jo toimivat. Silloin ehkä muutoksen kourissa olisi mahdollista pitää kiinni toimivista asioista ja luopua tai kehittää niitä asioita, jotka eivät toimi.

Lopuksi: Mieti elämässäsi tilannetta, jossa koit onnistuneesi. Miksi onnistuminen juuri tässä asiassa oli sinulle tärkeää? Mitkä tekijät auttoivat sinua onnistumaan? Mitkä taitosi/kykysi olivat keskeisiä onnistumisessa? Minkälainen tuki auttoi sinua onnistumaan? Mitkä taitosi/kykysi ovat tämän kokemuksen perusteella sellaisia, joita sinun kannattaisi kehittää tulevaisuudessa?

Onnistumisen iloa toivottaa Katri :-)

Kertomuksia elävästä elämästä I, Kirjoittaja Kaisa Thulander-Mäkelä, Luutnantti, Pelastusarmeija

Eletään joulunalusaikaa. Ulko-ovea lähestyy tuntematon nainen mutta osaan jo arvata hänen asiansa. Hän kaipaisi taloudellista apua joulunviettoonsa, kuten niin monet muutkin. Kuuntelen hänen asiansa ja kyselen tietoja tuloista ja menoista ja yritän jotenkin vääntää itsestäni vastausta ”Ei”. Olen iloinen, ainakin minun tulisi olla iloinen, että sinä, lähimmäiseni, olet tullut Pelastusarmeijan ovesta sisään. Hienoa nähdä uusia ihmisiä. Sinä olet mahdollisuus!

Nyt vain on niin että tämä taloudellinen tukeminen on se hankala juttu, kun niin monet sitä haluisivat, tietenkin, ja niin monet sitä tämän maan normaalielämän mittapuiden mukaan tarvitsisivatkin mutta kun rahaa eikä muita rahkeita sellaiseen ole emmekä halua synnyttää riippuvuutta itseemme, pitää yllä niin epätasa-arvoista suhdetta. Sellainen kuuluu sosiaalitoimistolle, ei kenellekään muulle tässä maassa (lue: kuuluisi).

Saan sen ”ein” sitten kakaistua ulos ja ystävällisesti perusteltua jotenkin niin että en kuitenkaan tahdo muistuttaa sinua, rakas kanssatallaaja, siitä, että olet yksi suuressa hätäisten massassa ja että yritän minä sinua nyt tässä rakastaa vaikka olen tähän aikaan vuodesta joskus väsynyt tähän aiheeseen.

Sitten ovat ne mahdollisuudet: Hei, meillä on joulujuhla tulossa, kinkku tarjotaan tai saadaan lahjoituksena, muu nyyttäriperiaatteella, haluatko tulla mukaan ja jos vaikka sillipurkin kanssa? ”Joo, kiitos, mielelläni, ja ainahan sitä sillipurkin verran jostain voi kaivaa rahaa” ”Niin ja on se joulupatakin tässä alkamassa ja vielä on tyhjiä vahtivuoroja. Että kiinnostaisko sua seistä tunti padalla, kahvi ja ruoka on sitten täällä?”

Nyt olen elementissäni, tätä minä rakastan, tätä roolien muuttamista! Joku pyytää minulta apua jonka minä kiellän mutta sitten minä pyydänkin häneltä jotakin ja hän innostuu! Kurjuus ei häviä mihinkään, yhtään lisää rahaa hän ei saa, menettää vaan sen sillipurkin verran. Enkä minä pelleile, tästäkin naisesta on ihan oikeasti apua.

Miten ihmeessä kukaan ei ole tajunnut tarvita näitä ihmisiä aikaisemmin? Eikö kukaan iloitse nähdessään heidän lastensa touhuavan muovailuahan kanssa? Eikö todellakaan ihmisestä ole mihinkään, jos hän ei pysty kantamaan paljon mitään? Tai jos hän on aina myöhässä? Tai sairastelee usein? Tai ei ole hirveän älykäs ja oppinut? Tai aika särmä luonne?

En tiedä mihin enää kuulun. Kun tarvitsen rakkautta, vahvistusta omalle olemiselleni, tai jotakuta, joka ymmärtää, todennäköisimmin saan tarvitsemani näiltä ihmisiltä, joiden parissa minut on kutsuttu tekemään työtä. Oivalsin tämän, kun etsin facebookista opiskelukavereita ja muita akateemisia, että voisi siten keskustella. Voimme ehkä keskustella, joidenkin kanssa, mutta tosiasiassa tarvitsen kaikkein eniten heitä jotka tarvitsevat minua. Tässä minun kukkahattutätiyteni: minä uskon että me rakastamme toisiamme ja siksi suhteessamme syntyy jotakin.

Vieraskynä: Oppilaan puolesta

Koulumaailma on taas otsikoissa. Ottamatta kantaa keskustelun aiheuttaneeseen opettajan pikaerottamiseen, jonka taustoja en tunne riittävästi, haluan vanhana opettajakonkarina ja tarkkismaikkana sanoa kuitenkin jotakin lasten ja nuorten puolesta. Minusta on hienoa, että sokean tottelemisen aika on ohi. Nuoren itsenäistymiseen kuuluu arvojen ja tapojen kyseenalaistaminen, auktoriteeteista irtisanoutuminen ja provosoiva käytös. Voidakseen turvallisesti hioa kynsiään, hän tarvitsee tuekseen luotettavia, vahvoja aikuisia. Tämä edellyttää varmuutta siitä, ettei aikuinen saata nuorta häpeään tai käytä fyysistä voimaa. Nuoren kunnioitus aikuista kohtaan syntyy tästä luottamuksesta. '

Ilmeemme, eleemme ja äänensävymme kertovat nuorelle, mitä hänestä ajattelemme. Arvostammeko häntä ja hänen mielipiteitään. Hyväksymmekö hänet sellaisena kuin hän on, ristiriitaisena, usein kömpelönä ja epävarmana, vai vahvistammeko me moittimalla ja rähisemällä hänessä näitä piirteitä. Hyökkäys on paras puolustus, ja kokiessaan itsensä uhatuksi nuori hyökkää. Kun me pahastumme nuoren puheista, kyse on omasta epävarmuudestamme, sanat osuvat omiin kipukohtiimme. Kun ymmärrämme tämän, meidän on helpompi käsitellä rauhallisesti nuoren huonoa käytöstä, jota emme saa tietenkään hyväksyä.

Opettajalla on koulussa monia vuorovaikutuksellisia keinoja kohdata haastavat tilanteet lasten ja nuorten kanssa. Hänen ammatillisuuteensa kuuluu kohdata nuoret turvallisena ja luotettavana aikuisena, jolla on tarvittaessa halua ja aikaa kahdenkeskiseen keskusteluun, nuoren aitoon kuulemiseen. Julkinen käskytys synnyttää nolostumisen ja vastustushalun. Arvostusta ja kunnioitusta ei saavuteta rankaisemalla tai käyttämällä voimaa. Siihen tarvitaan keskinäinen luottamus, jonka syntymisestä on aina vastuussa aikuinen.

Eija Reinikainen
opettaja, eläkkeellä

Kukkahattutätikin menettää malttinsa

Olin tänään kuulemassa, kun palveluntuottajat esittelivät mahdollisille opiskelijoille työssäoppimisjakson työpaikkoja. Palveluntuottajat tarjoavat kuntouttavaa työtoimintaa pitkäaikaistyöttömille. Kaksi alan ammattilaista oli kertonut, ettei heillä ole mitään tavoitteita. Laki kuitenkin selkeästi määrittelee tavoitteen: Kuntouttavan työtoiminnan tavoite on parantaa pitkäaikaistyöttömän työ- ja toimintakykyä ja edistää osallistumista erilaisiin työ- ja elinkeinohallinnon toimenpiteisiin. Työmuotona tämä on selkeästi sosiaalista kuntoutusta eikä terveydenhuollon ammatillista kuntoutusta.  

Kuntouttavaan toimintaan osallistuu usein sellaisia henkilöitä, joilla on paljon työllistymisen esteitä. Sosiaalieettisestä näkökulmasta tämä tehtäväkenttä on rajoja ylittävää sosiaalityötä. Sosiaalisessa kuntoutuksessa on tavoitteena yhteisöllistäminen, henkilön voimaannuttamisen kokemuksellisuus. Kukkahattutäti kirjaisi tärkeimmäksi tavoitteeksi mahdollisuudet työllistymiseen ja palveluiden käyttämiseen.

Kun työntekijöillä ei ole ammatillista näkemystä työllisyyspalvelujen kuntouttavan työtoiminnan tavoitteista, onko koko palvelu silloin tarkoituksenmukainen? Toimintaa pitää tarkastella tavoitteissa ja asiakkaan omassa kertomuksessa. Tämä on sosiaalista kuntoutusta. Tavoitteettomuus on sekä ihmisten että verovarojen hulvatonta ja moraalitonta tuhlausta. Yllämainittua palvelua ei voi tarkastella voluumilla vaan sen mittarit pitäisi olla laadullisessa tutkimuksessa.

Hyvä linkki on palveluntuottajille ja heidän työntekijöille: Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen sivusto;

http://www.thl.fi/fi_FI/web/kaventaja-fi/keinot/tavoitteet/tavoitteet-osallisuuteen  

Sosiaali-alalla  joudutaan usein puolustamaan asiakkaita terveydenhuollon voimakasta ja järjestäytynyttä päätöksentekoa vastaan. Sosiaalialalla on hyvä lainsäädäntö ja paljon hyviä tavoitteita. Kukkahattutädin näkökulmasta ongelma on se, että työssä ei käytetä sosiaalityön menetelmia, usein menetelmät haetaan terveydenhuollosta. Nämäkin työntekijät todennäköisesti eivät koskaan olleet kuulleet termiä sosiaalinen kuntoutus. Palveluntuottaja ei ollut kirkastanut työnsisältöihin lainsäädännöstä nousevaa tavoitetta yllämainittuun asiaan. Tämä helposti johtaa asiakkaan näkökulmasta hälläväliä meininkiin.

Kukkahattutäti esittelee ministeriölle pohdittavaksi - miten sosiaalinen kuntoutus tehdään lainsäädännön tavoitteiden mukaiseksi? 

Tiistaiajatuksin Jaana

Kukkahattutäteily

Kukkahattutäti- sanasta on tullut lyömäase. Sitä käytetään, kun halutaan leimata jonkun (yleensä naisen) toiminta hössöttämiseksi, epärealistiseksi ja älyttömäksi. Silti usein ihmiset, jotka ansaitsevat kukkahattutäti- nimityksen ovat niitä, joilla vielä elää toivo ihmisten tukemisesta ja usko uusiin mahdollisuuksiin. He ovat usein myös ihmisiä, jotka ovat nähneet enemmän surullisia tarinoita ja kohtaloita kuin keskivertoihminen tulee ikinä näkemään elämänsä aikana. Toki ylilyöntejäkin tapahtuu, mutta niissäkin on usein pohjimmiltaa kyse turvallisuudesta ja sen ylläpitämisestä.

Kukkahattu edustaa kahta asiaa, joista ensimmäinen on kauneus. Tarvitsemme elämäämme kauneutta ja suurin osa meistä hakee sitä tavalla tai toisella. Mikä on sinun mielestäsi kaunista? Miksi se on sinulle tärkeää? Kauneutta löytyy uskomattoman monesta paikasta, joskus jopa sieltä, mistä emme ikinä uskoisi sitä löytyvän. Aidoissa kohtaamisissa on aina oma kauneutensa, joka on joka kerta omanlaisensa.

Kukkahattu edustaa myös sitä, ettemme ota itseämme turhan vakavasti. Rikkaaseen elämään kuuluu aina jonkin verran höpsöyttä. Se tuo elämään keveyttä. Kohdatessamme muita ihmisiä olisi hyvä ainakin silloin tällöin vaihtaa asiantuntijalakki kukkahattuun. Luopua siitä ajatuksesta, että tiedämme kaiken ja vaihtaa se tutkivaan, uteliaaseen asenteeseen, aitoon haluun ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia.

Täteily on myös tietämistä, tädit pitävät huolta asioista. He tietävät ympärillä olevien asioiden kehittymisestä.  Täti sinänsä ei kuulosta sukupuolineutraalilta vaikka on sitä. Täti on tieto. Tieto sinällään on täysin vapaa sukupuolirooleista. Jokaisen elämän varrelta toivottavasti löytyy täti, joka muistaa syntymäpäivät, naulaa taulun seinälle, kuuntelee elämän myrskyt ja auttaa silloin kun mikään ei toimi, turvallinen ihmissuhde.

Kukkahattutäteilyä ei hetkauta toimintaan perustuvat analyyttiset tilastofaktat tai yhteiskunnallisen tietouden tuoma sosiolektiikan jargon. Kukkahattutädit pitävät mielessä, että asiaa ei voi niin ilmaista niin, että sen kaikki ymmärtävät. Puhujan on osattava ilmaista itsensä ja asiansa. Kukkahattu tädit pitävät hatuista kiinni, koska hattu pitää ajatukset kasassa ja ihmisarvon mielessä.

Jaana & Katri

Riittävän tärkeä

Katri on se meistä, joka kirjoittaa paremmin ja haastaa minut ajattelemaan. Helpompi olisi olla maailman muutosmatkalla  hiljaisemman kumppanin kanssa. Muutuisiko maailma? Tarinat ovat yksi sosiaalityön menetelmä. Kerro sinä tarina minulle ja minä kuuntelen. Tarinasi on sinun elämäsi. Se on usein surullinen. Siihen usein liittyy pettymyksiä. Häpeää. Riittämättömyyden tunnetta. Se ei ole vain tarina.

Sinun elämäsi tarina on sinun elämäsi. Se on kertomus monella eri tasolla. Siitä löytyy tarina, miksi niin on tapahtunut. Yhteiskunnan toiminta kuuluu tarinan taustakohinana. Tarinassa kuuluu monien ihmisten ajattelu. Tarinassa kuuluu sinun elämäsi syke. Syke voi olla todella hidas, epäsäännöllinen ja melkein kuulumaton.

Syke on kuitenkin se, joka kuuluu. Syke pitää yllä elämää. Elämä on aina voittaja. Se on voittaja jopa silloin, kun se tuntuu pettävän. Meillä on usein elämässä myytti, joka pakottaa minutkin ajattelemaan, etten ole riittävä. Sykkeen rytmi katoaa.

Minusta tuntuu nykyisin, että taustakohina on niin voimakas, ettei syke kuulu, ei edes voimakas syke. Meillä mennään valtavalla vauhdilla muutoksiin, joita sitten aletaan korjata. Korjataan muutosta, jota ei ole mietitty.

Pelottavaa on se, kun nyt puhutaan uudesta sotemuutoksesta. Koko sotessa on unohdettu  sosiaalipuoli. Pienet ihmiset, joiden syke on epäsäännöllinen, eivät jaksa jatkuvia suuria muutoksia. Elämästä on tehty muutenkin jo 3-6 kuukauden syklejä työvoimapolitiikassa, 3-5 vuoden projekteja sosiaalirahastojen rahoittamina myllerrysprojekteina, valtionrahoituspäätökset ovat vuosittain muuttuvia. Mikään ei ole pitkäkestoista. Minusta pelottavinta tässä uudistusten maassa on, että ihmiset, palvelut ja sosiaalinen huolenpito ovat kilpailutuksen, projektin ja hallitusohjelman varassa. Sosiaalityössä sosiaalityön menetelmin ei ihmisiä tueta kohti heidän elämänsä ongelmien ratkaisuja tai kohti parempaa elämää kuukaudessa eikä kahdessa. Meidän elämämme ei ole vain sosiaali- ja terveysministeriön toimien ohjattavana, oma osansa on kaikilla ministeriöillä.

Ihmisarvoministeriön kukkahattutäteinä pohdimme, voiko tässä muutoksen maailmassa hoitaa sosiaaliasioita hallituspolitiikassa ilman pitkäkestoista yli hallituskausien menevää ohjelmaa? Onko meidän asiakaslähtöinen lainsäädäntömme muuttumassa muutoksessa rangaistuskäytännöksi ihmisille, joiden syke on huonosti kuuluva.

Etsikkomatkalla onnistuneeseen tavoitteeseen; ihmisarvoinen elämä.

Miksi Ihmisarvoministeriö?

Olemme Jaanan kanssa jonkin aikaa miettineet, mitä voisimme tehdä parantaaksemme maailmaa. Lopullinen sysäys tälle blogille oli sote-uudistus. Minun huomioni kiinnittyi siihen, kuinka yleinen keskustelu liittyi lähes kokonaan terveydenhuollon puolelle. Valmistelevien ryhmien jäsenet olivat vahvasti terveydenhuollon puolelta ja julkistuksen jälkeisessä keskustelussa ei ole juuri sosaalipuolen ääniä kuultu.

Hiljaisuus huolestuttaa minua. Sosiaalialan työ on yhteiskunnassamme erittäin tärkeää, mutta puhumme siitä vain silloin, kun tapahtuu jotain traagista tai kun jotain menee pieleen. Silti joka puolella Suomea tehdään päivittäin ansiokasta sosiaalialan työtä hartiavoimin. Väitän, että suurimmalle osalle meistä sosiaalialalle hakeutuneista kysymyksessä on kutsumusammatti.

Kutsumusammatissa on myös huonot puolensa. Niistä ehkä suurimmat ovat yleisen arvostuksen puute (joskus me emme edes itse arvosta työtämme riittävästi) ja alati vähenevät resurssit. Joskus löydämme itsemme tilanteessa, jossa arvojamme testataan joka päivä ja pahimmillaan emme resursseista johtuen pysty tekemään sellaista työtä, joka mielestämme tukisi asiakkaita eniten. Tällaisessa arvoristiriidassa eläminen on kuluttavaa, eikä ole ihme, että ihmiset uupuvat ja kyynistyvät.

Haluaisinkin, että saisimme enemmän kuuluviin niiden ihmisten ääntä, jotka kaikesta huolimatta uurastavat arjessa asiakkaiden kanssa. Haluisin kuulla tarinoita siitä, miten resursseja on käytetty kekseliäästi, tarinoita onnistumisista ja ahaa-elämyksistä. Haluaisin kuulla tarinoita siitä, miten työtä on tehty niin, että on kunnioitettu jokaisen ihmisarvoa ja tehty heidät näkyväksi. Uskon, että näitä tarinoita on Suomi pullollaan.

Miksi siis ihmisarvoministeriö? Kun mietimme Jaanan kanssa nimeä, hän älykkäästi huomasi, ettei meidän kannata rajata keskustelua vain sosiaalipuolelle. Onhan ihmisarvo perusasia ihan koko elämässä. Toisaalta jokainen ministeriö on tavallaan myös ihmisarvoministeriö, sillä jos yhteiskunta ei vahvasti tue jokaisen ihmisarvoista elämää, mihin tarvitsemme yhteiskuntaa ja sen rakenteita? Ja niin kuin aloitusteksteissä sanomme, meistä jokainen on ihmisarvoministeri. Me jokainen voimme vaikuttaa siihen, miten kohtaamme elämässämme olevat ihmiset.

Meille ihmisarvo ja sen kunnioittaminen on erittäin tärkeä asia. Siksi toivomme asiallista keskustelua. Itselleni se merkitsee sitä, että eri mieltä saa olla. Jos omat perusteet loppuvat, kannattaa miettiä olisiko toisen ajatuksissa jotain, mistä voisi itse oppia sen sijaan, että aletaan kiinnittää huomiota vastapuolen persoonaan. Kiihkeät väittelyt ovat suotavia, mustamaalauskamppanjat eivät.

Torstaiaamuajatuksin

Katri

Vuoropuhelu

Avatessamme ihmisarvoministeriö sivut avaisimme keskustelun seuraavista aiheista;

Ihmisarvoinen kohtaaminen

Mitä on ihmisarvoinen kohtaaminen? Tavoitteenamme on ymmärtää kohtaamisen merkitys arkipäivässä.

Matkalippu muutokseen

Meillä on tarkoitus muuttaa maailmaa. Millainen muutoksen pitäisi olla, jotta kunnioittaisimme jokaisen ihmisarvoa.?

Kapsäkin kantoapu

Jos matkalamme tarvitsemme tukea, millaista sen pitäisi olla jotta kaipaamamme voimamme vahvistuisi?

Olemme kaikki ryhmämatkalla

Ihmisarvoministeriön virtuaalibussissa on toivottavaa keskustella muiden matkustajien kanssa. Miten rohkaisemme kaikkia osallistumaan?

Yhteisellä matkalla - matkan päämäärä tuntematon


Ps. Ihmisarvoministeriössä kaikki ovat ministereitä

Tervetuloa Ihmisarvoministeriön sivulle

Olemme kaksi kukkahattutätiä maailman muuttamismatkalla. Olemme pakanneet mukaamme ennakkoluulotonta mieltä kapsäkkillisen. Mukaan on päässyt lipsahtamaan myös vankka usko ihmisarvoon ja sen ainutlaatuisuuteen. Meistä jokaisesta ihmisestä löytyy voimaa, kun uskallamme lähteä sitä etsimään. Yritämme jättää komeroon epätoivon, turhautumisen ja syyttelyn.

Kutsumme sinut tälle matkalle mukaan. Toivomme, että jakaisit kansamme tarinoita onnistumisista ja selviytymistä elämässä.

Matkalipun lunastamisohjeet;

Kirjoita tarinasi ja jaa kokemuksesi

Muista kunnioittaa toisia ihmisiä

Tehdään tästä hyvä matka meille!